Matteus-passio (BWV 244) kuvaa pääsiäisen tapahtumia Jeesuksen Betanian ennustuksesta hänen hautaamiseensa saakka. Se kantaesitettiin Leipzigin tuomiokirkossa eri lähteiden mukaan joko pitkänäperjantaina 1727 tai 1729. Hän palasi teokseen vuonna 1736, jolloin hän lisäsi teokseen Johannes-passiosta kuorokoraalin O Mensch, bewein dein Sünde groß ja instrumentaatioon kahdet urut. Lisäksi hän teki pieniä muutoksia partituuriin vuonna 1740. Bach johti itse kantaesityksen ja hänen tiedetään johtaneen passioidensa esityksiä ainakin vuoteen 1739 asti vuosittain, mahdollisesti myöhemminkin, mutta sen jälkeisistä esityksistä ei ole todisteita.
Teos jatkaa 1600-luvulla saksalaisella kielialueella kehittynyttä dramaattisten oratoriopassioiden perinnettä, jonka varhaisimpia esimerkkejä on hampurilaisen Thomas Sellen Johannes-passio vuodelta 1641 ja Heinrich Schützin (1585-1672) kolme passiota. Bach oli esittänyt Weimarissa Reinhard Keiserin Markus-passion 1713 tehden siihen joitain lisäyksiä. Leipzigissä oratoriopassio oli muodostunut jo pääsiäisperinteeksi. Johann Kuhnau, Bachin edeltäjä Tuomaskirkossa, oli säveltänyt ja esittänyt oman Markus-passionsa 1722 ja Bach jatkoi tätä perinnettä seuraavana vuonna Johannes-passiollaan.
Matteus-passion libretto on Matteuksen evankeliumin 26. ja 27. luvuista. Aariat kirjoitti runoilija Christian Friedrich Henrici (1700-1764), joka oli kirjoittanut Bachille useita kirkollisten ja maallisten kantaattien librettoja vuodesta 1724 lähtien. Hän oli saapunut Leipzigiin 1721 opiskeltuaan tätä ennen lakia Wittenbergissä.. Hän kirjoitti 20 vuoden aikana libreton kaikkiaan yli kolmeenkymmeneen Bachin sävellykseen. Henriciä pidetään yleisesti enintään keskinkertaisena, mutta ammattitaitoisena runoilijana. Sensijaan Matteuksen evankeliumin kuvaus Jeesuksen viimeisistä päivistä on erittäin voimakas ja tunteisiin vetoava. Tätä tunnetta Bach pyrki sävellyksessään tuomaan esiin.
Teos on sävelletty kaksoiskuorolle, kaksoisorkesterille, kaksille uruille sekä solisteille. Tosin, kun nykykäytännön mukaiseen täydelliseen esityskoneistoon tarvitaan 4-6 solistia, 10 pikkuroolin laulajat, kaksi orkesteria, kaksi continuoryhmää ja kolme kuoroa, jotkut tutkijat uskovat Bachin käyttäneen teoksen esityksissä yhteensä vain kahdeksaa laulajaa, jotka lauloivat sekä soolot että kuoro-osuudet. Tämä on päätelty mahdollisesti kirjelmästä, jonka Bach osoitti 23.8.1730 Leipzigin kaupunginvaltuustolle. Siinä hän toteaa, että Tuomaskoulun 55 oppilasta on jaettu neljään kuoroon, jotka esiintyvät neljässä kirkossa. Näistä hyvät laulajat esiintyvät Tuomaskirkossa, Nikolauksenkirkossa ja Uudessa kirkossa, Pietarinkirkkoon lähetetään ne, jotka osaavat tuskin laulaa koraaleja. Jokaisessa kuorossa pitäisi olla ainakin kolme laulajaa ääntä kohden, mieluimmin neljä. Todellisuudessa käyttökelpoisia laulajia koulussa on ainoastaan 17 (nimeltä mainiten), kehittymiskykyisiä toiset 17 ja täysin sopimattomia 20.
Evankeliumin tekstin kertojana toimii Evankelista, joka laulaa resitatiivinsa continuon säestämänä. Resitatiiveja laulavat myös muut henkilöt, Jeesuksen lisäksi Juudas, Pietari, kaksi ylipappia, Pontius Pilatus, hänen vaimonsa, kaksi todistajaa ja kaksi palvelijatarta (ancillae). Bach korostaa sellaisia sanoja kuin ristiinnaulita, tappaa tai surra käyttämällä kromaattisia melodioita ja Jeesuksen apokalyptiset ennustukset saavat seurakseen äkillisiä modulaatioita. Muista poiketen Jeesuksen resitatiiveissa säestyksenä on continuon lisäksi koko ensimmäisen orkesterin jousisektio, jonka soittamia pitkiä ääniä kuvataan usein Jeesuksen sädekehäksi. Vain viimeiset sanansa: ”Eli, eli lama sabachtani” (Jumalani, miksi minut hylkäsit) Jeesus laulaa ilman tätä ”sädekehää”.
Resitatiivien tarkoituksena on kuljettaa juonta eteenpäin. Kutakin kertovaa jaksoa seuraa joko kommentoiva resitatiivi, aaria tai koraali. Aariat ovat joko rukousmaisia (alton Erbarme dich), pohdiskelevia (tenorin Ich will bei meinem Jesu wachen) tai tarinaa kommentoivia (basson Mache dich, mein Hertze, rein). Aarioiden orkesteriosuudet ovat laulajan kanssa tasavertaisia. Bach käytti myös usein madrigalismeja, kuten alttoaariassa Buß und Reu, jossa huilut soittavat sadepisaroita muistuttavaa staccatoa, samalla kuin altto laulaa kyynelpisaroista (daß die Tropfen meiner Zähren…). Sopraanoaariassa ”Blute nur” on pitkä, mutkitteleva kuvio sanalla Schlange (käärme), kuoron Sind Blitze, sind Donner jylisee ja iskee kuin rajuilma ja Er ist auferstanden von den Toten (hän on noussut kuolleista) nousee myös melodialtaan. Niin aarioissa kuin kuoro-osuuksissakin erottuu Bachille tyypillinen tapa antaa melodiottensa kaaren lähteä alhaalta, kavuta hitaasti kohti lakipistettään jännityksen kasvaessa ja tämän saavutettuaan laskeutua nopeasti.
Kuoro esittää ylipappeja, sotilaita tai vihaista kansanjoukkoa, mutta myös kommentoi kertomusta ulkopuolisena tarkkailijana. Kertovissa turba-osissa kuorot välillä vuorottelevat (Weissage uns, Christe), välillä laulavat yhdessä. Toisissa osissa vain yksi kuoro laulaa, tällöin opetuslasten sanat laulaa aina ensimmäinen kuoro. Neliääniset koraalit käyvät vuoropuhelua draaman kanssa kommentein ja rukouksin. Bach käytti passioissaan vakiintuneita koraaleja, joista Herzliebster Jesu, was hast du verbrochen on myös Johannes-passiossa. Herzlich tut mich verlangen-koraali kuullaan Matteus-passiossa viisi kertaa. Kiinnostavia ovat kuoro-osien tanssirytmit, esimerkiksi toisen osan alkukuoro Wo ist denn dein Freund hingegangen on menuetti.
Kaksoiskuoro oli yleinen sekä Bachin omissa että toisten säveltäjien moteteissa, joita hän käytti jumalanpalveluksissa. Jumalanpalveluksista lienee peräisin myös ajatus käyttää koraaleja monipuolisesti niin sellaisenaan kuin osana laajoja polyfonisia osia, kuten avauskuorossa Kommt, ihr Töchter, jossa lapsikuoro laulaa koraalia O Lamm Gottes unschuldig.
Teoksen ensimmäinen osa alkaa suurella prologinomaisella alkukuorolla Kommt, ihr Töchter, joka kuvaa tulevia tapahtumia. Itse juonellinen kertomus alkaa Betaniasta, jossa Jeesus ennustaa oman kuolemansa. Ensimmäinen osa huipentuu Jeesuksen vangitsemiseen. Toisen osan aloittaa prologi, jossa valitetaan Jeesuksen vangitsemista. Teos päättyy Jeesuksen kuolemaan ja hautaukseen. Mein Jesu, gute Nacht (hyvää yötä, Jeesukseni) laulaa kuoro. Viimeinen osa tuo rauhan: Ruhe sanfte (lepää rauhassa). Koska passioiden alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut palmusunnuntain liturgian osana, teksti ei mainitse ylösnousemusta, vaan painopiste on Jeesuksen kärsimyksessä. Koraali O Lamm Gottes (Oi Jumalan Karitsa) vertaa ristiinnaulitsemista vanhatestamentilliseen uhriin synnin sovituksena. Teemaa korostaa ensimmäisen osan päättävä koraali O Mensch, bewein dein’ Sünde groß (ihminen, valita suurta syntiäsi).
Matteus-passio esitettiin vain muutamia kertoja Bachin elinaikana, minkä jälkeen se jäi pitkäksi aikaa unohduksiin. 1700-luvun loppupuolella Bachin musiikista kiinnostuttiin uudelleen, kun mm. Mozart, Beethoven, Czerny, Mendelssohn ja Schumann alkoivat tehdä Bachin musiikkia tunnetuksi. Merkittävänä on pidettävä erityisesti Felix Mendelssohnin 1829 Berliinissä johtamaa Matteus-passion esitystä. Lyhennettynä ja romanttisen tyylin mukaiseksi modernisoitunakin se riitti herättämään laajan yleisön kiinnostuksen Bachin musiikkiin, erityisesti suurteoksiin. Bachin musiikin vaikutus on tämän jälkeen ollut suuri. Se on toiminut lähtökohtana 1900-luvun uusklassismille ja Bachin vaikutus on nähtävissä niin Bartokin, Schönbergin, Webernin, Hindemithin, Stravinskynkin tuotannossa. 1900-luvulla erilaiset musiikin autenttisuusliikkeet herättivät kiinnostuksen siitä, miten historialliset teokset on alunperin nuotinnettu ja esitetty, mikä on vaikuttanut myös Matteus-passion esityksiin.
(Irja Kajander-Vierkens)
Johann Sebastian Bach: Matteus-passio 