Jätä kommentti

Matteus-passio ja Suomen Laulu

Kun vuonna 1900 perustettu mieskuoro Suomen Laulu Heikki Klemetin johdolla päätti 1907 ryhtyä sekakuoroksi, taustalla oli Klemetin toive päästä harjoittamaan suomenkielisen kansallisromanttisen ohjelmiston lisäksi kuoromusiikin suurteoksia, oratorioita, messuja ja passioita. Klemetin kiinnostus vanhaan musiikkiin oli käynyt ilmi jo mieskuoro-ohjelmistosta, mutta tärkeänä vaikuttimena oli myös kansansivistysaate. Naislaulajia haettiin kuoroon lehti-ilmoituksin ja tulos oli erinomainen. 31:stä kuoroon valitusta naisesta 13 (40%) oli kuoronjohtajia, soitonopettajia tai esiintyviä laulajattaria). Tämä mahdollisti ensiesiintymisen vain muutaman kuukauden kuluttua kuoron aloittamisesta. Jo vuonna 1909 kuoro lauloi Kansallisteatterissa Fredrik Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästys -oopperan kuorona.

Kuoro ryhtyi julkaisemaan omassa julkaisusarjassaan ”Suomen Laulun ohjelmistoa” uusia,  lähinnä kotimaisia, sävellyksiä. Kuoron periaatteiden mukaisesti Heikki Klemetti suomensi useita suurteoksia sekä kuorolle itselleen että muiden käytettäväksi, mm. Händelin Messias, Haydnin Luominen ja Vuodenajat, Berliozin Faustin tuomio, Mozartin kantaatti Herra kuninkaamme, Bachin Matteus- ja Johannes-passiot, Motetti Jeesu aarteeni sekä useita kantaatteja.

Suomen Laulu esitti ensimmäisen Matteus-passionsa Johanneksen kirkossa 21.3. ja 23.3.1921 sekä Nikolainkirkossa 25.3.1921. Kaikki kolme esitystä täyttivät kirkot ääriään myöten. Heikki Klemetti johti esityksen ja orkesterina oli Helsingin kaupunginorkesteri. Solisteina lauloivat Väinö Sola, Oiva Soini, Alma Kuula, Toini Rahola, Einar Keinänen, Alfred Hihlman, Väinö Forsman, Onni Maunula, Elis Mårtenson, Ernst Linko ja Lyyli Wendelin.

Klemetin suomentama lyhennetty Matteus-passio sai hyvän vastaanoton ja toistettiin ensimmäisenä vuotenaan neljä kertaa.  Pääsiäiskonsertissa se esitettiin myös seuraavina viitenä vuotena. Tämä alkava traditio herätti huomiota myös ulkomailla. Berliiniläisessä Allgemeine Musikzeitungissa Suomen Laulun Matteus-passiota kuvattiin 1925 sanalla ilmestys (Offenbarung).

Johann Sebastian Bachin passio on esitetty Johanneksen kirkossa sodan vuosia lukuun ottamatta joka kiirastorstai. Siksi ei olekaan ihme, että kuorolaisten ajanlaskun yksikkö on Matteus: kuoron perusmerkkikin luovutetaan kaksi vuotta kuorossa laulaneelle  laulajalle hänen toisen Matteus-passionsa päivänä. Yleisradio radioi useimmat kiirastorstain esitykset 1930-luvulta 1970-luvulle saakka ja tekee sen taas tänä vuonna.

1970 saakka Matteus-passio esitettiin poikkeuksetta Klemetin käännöksenä, vuosina 1979 ja 1981 käytettiin Hilkka Norkamon suomennosta. 1971 Ensti Pohjolan aloitteesta teos esitettiin ensimmäistä kertaa lyhentämättä  ja alkukielellä. Tämä kohtasi kuorossa myös paljon vastustusta, eräät Klemetin aikaiset suomenlaululaiset lähettivät Pohjolalle kirjeen, jossa paheksuttiin Klemetin suomennoksen hylkäämistä. Yleisradiokin luopui suorista radioinneista, muista syistä tosin. ”Tärkein käännös Matteus-passion suomennoksessa on kuitenkin Bachin oma käännös. Hänhän on kääntänyt ja samalla tulkinnut saksankielistä Raamattua musiikinkielelle ja vieläpä selityksineen, jota aariat resitatiiveineen ja koraalit tavallaan edustavat. Tämä Bachin teoksen tulkinnan tulkinta onkin sitten jo aika henkilökohtaista”, Ensti Pohjola kirjoitti 1990 käsiohjelmassa.  Hän pohtii esimerkinomaisesti sanojen du sagest´s kääntämistä ja toteaa tehtävän mahdottomaksi, mikäli halutaan välttää väkivaltaa joko musiikille tai merkitykselle. Vaativimpana käännettävänä hän pitää koraaleja. Toisaalta hän mainitsee kahden papin dueton sävellyksen niin kömpelöksi, että on sen parempi, mitä ontuvampi on käännös. Molemmat papit ja säestävä continuo seikkailevat omissa maailmoissaan toisiaan kolhien ja sanan Blutgeld viimeiset tavutkin osuvat väärille tahdinosille brutaalia valtakonetta ja byrokratian rattaita osuvasti kuvastaen.

Ensti Pohjola (johtajana 1971-83) uudisti passiota paitsi kielen osalta, myös esityskäytännöiltään. Hän kehitti laulutapaa ja fraseerausta ja harjoitti kuoron tahti tahdilta ja tavu tavulta ulkoa sekä testasi osaamisen kvartetteina. Pieni kamarikuoro vuorotteli tutti-kuoron kanssa ja lauloi usein esityksissä I-kuorolle sävelletyt opetuslasten repliikit.

Matteus-passiosta on tullut perinne kuoron lisäksi myös monille muille. Kapellimestareista teoksen ovat johtaneet Martti Turunen 22 kertaa, Juhani Lamminmäki 19, Ensti Pohjola 18 ja Heikki Klemetti 14 kertaa. Helsingin kaupunginorkesteri soitti SL:n passiot vuoteen 1980 asti lähes poikkeuksetta, Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa yhteistyö on jatkunut nyt jo 11 vuotta.  Väinö Sola lauloi evankelistan roolin SL:n Matteus-passiossa 29 kertaa vuosina 1921-52, Jorma Huttunen jatkoi roolissa 1953-75.  Passiossa ovat vuosien varrella laulaneet ja soittaneet monet nuoret kyvyt ja eturivin taiteilijat.

Kuorolaisten muistoja 100. esityksen yhteydessä vuonna 2011:

Toimintatavat ovat vuosien kuluessa muuttuneet. Leena Vakkilainen muisteli 1991, miten 1968 silloisen käytännön mukaisesti ensimmäisen vuoden laulajat tulivat mukaan esitykseen KOKEMAAN, vaikka olisivat osanneet laulaa vain koraalit, kun nykykäytäntönä ovat uusien laulajien koelaulattaminen ennen ensimmäistä esitystä. Toisaalta monet kokemukset ovat yhteisiä ja jokainen kuorolainen löytää jotain tuttua muiden muistoissa, vaikka ei olisi edes osallistunut samoihin esityksiin: nuotti täyttyy eri johtajien välillä ristiriitaisista kommenteista ja esitysmerkinnöistä, konsertin jälkeen väsymys, ahtaus ja jalkojen särky unohtuvat ja jäljelle jää onnentunne.

Uudelle laulajalle vierustoveri, joka laulaa teosta viidettä tai jopa viidettäkymmenettä kertaa, antaa oman lisänsä. Kokeneet kuorolaiset auttavat ensikertalaista, kun ensimmäisessä harjoituksessa teos vilahtaa ohi ennennäkemättömällä vauhdilla. He myös neuvovat käytännön asioissa, kuten vaikkapa kenkien valinnassa, mikä on yllättävän merkittävä osa onnistunutta laulusuoritusta. Monet vaihtavat kenkiä väliajalla.


Jos minun pitää 55 Matteus-passion esityksestä jotain kohokohtia muistella, niin kyllähän ensimmäinen kerta v. 1969 aikamoinen shokki oli. Vaikka olen lapsesta lähtien monenlaisissa kokoonpanoissa laulanut, niin iso kuoro ja Matteus-passio aiheuttivat sellaisen tunnelatauksen, etten selvinnyt siitä koko pääsiäisen pyhinä. En pystynyt nukkumaan moneen yöhön, kun passion melodiat soivat päässäni.

Uutta puhtia teos sai, kun siirryimme alkukieleen ja lyhentämättömään versioon. Sitten jossain vaiheessa astuivat kuvaan teoksen pikkusoolot, ensimmäisenä Juudas. Se oli nuorelle miehelle melkoinen luottamuksen osoitus. Jännitti aika lailla. Jonain vuonna lauloin Pietarin, mutta eniten olen pitänyt Pilatuksesta. Siinä voi jo hiukan tulkitakin.

Vanha herra Jussi Jalas teki kapellimestarina unohtumattoman vaikutuksen. Tosin hänen viittaustaan oli hieman vaikea seurata, mutta hänessä oli vanhan ajan tyyliä. Omaa luokkaansa olivat myös Arvid Janssons sekä Charles Farncombe. Heidän tulkintansa muuten edustivat jossain mielessä ääripäitä. Janssonsin tulkinta oli äärimmäisen hidas ja viipyilevä, kun taas Farncombin versio oli erittäin rientoisa. Hän eliminoi kaikki turhat tauot ja viivyttelyt ja kuitenkin lopputulos oli hyvin elegantti. Häntä pidetään Händel-spesialistina, mutta kyllä hän Bachinsakin osasi.

Monet esitykset Helsingin ulkopuolella ovat myös jääneet mieleen. Kotimaassa Suomen Laulu on esittänyt Matteus-passiota minun aikanani Turussa, Tampereella, Porissa, Seinäjoella, Kouvolassa, Espoossa ja Lohtajalla. Yksi vaikuttavimmista esityksistä oli Pietarissa v. 1994. Matteus-passiota ei siinä maassa oltu esitetty varmaan vallankumouksen jälkeen. Yleisöstä näki, miten he olivat tällaista kirkkomusiikkia kaivanneet. Kun vanhat ihmiset pyyhkivät kyyneleitään katsomossa, oli itselläkin vaikeuksia laulaa. Jos koraalissa ”Wenn ich einmal soll scheiden” joutuu joka kerta pitämään varansa, ettei pala nouse kurkkuun, siellä se oli lähes mahdotonta.

Heimo Rinne (1.B)


Liityin kuoroon vuonna 1993 suoraan paikalliskuorosta, jossa oli ollut nuori ohjaaja. Hänen opastuksensa oli antanut viitteitä siitä, että laulussa voi kehittyä. Sisko ilmoitti, että kannattaa mennä koelauluun, vaikka ei ole ollut laulutunneilla. Bramsin requemin harjoituksiin sai osallistua, ja ääni ehti jo osittain kadota, kun haltioissani lauloin ennen puoliajan koelaulua täyttä päätä. Onneksi ylä-ääniä oli vähän jäljellä, joten Lamminmäki ja tuomaristo päästivät koeajalle.

Ensikertalaiset harjoittelivat Matteus-passiota kuoron lisäksi erityisharjoituksissa. Kinkkinen puoli niissä oli se, että joutui omaa osuuttaan laulamaan yksinään, kun sattui muut olemaan muissa stemmoissa. Sopraano ei joudu moiseen tilanteeseen normaalisti juuri koskaan. Kolmen konserttiesityskerran jälkeen teoksen  viimeinenkin kommervenkki selkeni, vaikkakin nopeat kulut edelleenkin ovat haasteellisia. Esitys konsertissa on ollut aina nautinto. Kuuntelen hartaasti fagotin sooloa joka kerta. Itselle läheiset sopraanoaariat ovat aina laulajasta riippuen erilaisia. Juhani Lamminmäen elävä johtamistapa herättää aina meikäläisen innostuksen. Kun hesarissa luki kuoro lauloi Matteuksen, josta henki ilosanomaa yleisölle, olin ollut varmasti yksi, joka laulusta nauttiessaan välitti kuulijoille enemmänkin onnellista kuin surusanomaa. Viimeisinä vuosina ei esityksen fyysinen osuus ole tuottanut ongelmia, sillä kuoro on saanut istua lauluosuuksien välissä.

Matteus-passion juhlavuutta lisäsi konserttia ennen pidettävä kuoromerkkien jakotilaisuus. Olin jopa jostakin kuullut, että merkit annettaisiin Matteus-laulukertojen eikä kuorovuosien perusteella. Matteus-passion ohjelmien myyminen ennen konserttia on ollut yllättävän hauskaa. Kirkkosalin täyttymistä yläparvella on ollut mieluista katsella, nähdä läheltä ihmisiä, joille kohta saa laulaa.”

Eeva Verho (1.S)


BACH – SIINÄ ON KAIKKI

Innokkaana kuuntelijana olen vuosien mittaan hankkinut laajan mutta pinnallisen musiikkisivistyksen: on runsain mitoin teoksia, joiden alkutahdit kuullessani pystyn oitis viheltämään jatkon .- ilman että välttämättä tiedän
mistä teoksesta on kysymys. Kuoroon liittymiseni on syventänyt tätä sivistystä, etenkin kun on saanut alttona sukeltaa sisälle harmoniaan! Bachin musiikista minulla oli jonkinlainen kuva, joka painottui toccatoihin ja
fuugiin, musiikin arkkitehtuuriin. Se kuva sai vahvistusta – olihan upeata miten monenlaisia sävyjä saattoi yhteen ja samaan koraaliin saada vaihtamalla vähän sävellajia ja sointuja! Mutta se, mitä kaikkea Passioon tuntui mahtuvan, säväytti vielä enemmän. Intohimoista mustalaismusiikkia (Erbarme dich), suorastaan Kurt Weill-tyyppistä hyytävää ja repivää sointua Ach, Golgatha) – eivätkä Purppuripelimannitkaan olleet vieraita (Gebt mir meinen Jesum wieder). Ei ihme, että sävelmät ovat Bachilla usein päässeet uusiokäyttöön, niistä on moneksi! Uusin tulkintamme on vielä edessä, mutta esimakuna kuulimme Andres Mustoselta, ettei Passio ole (pelkästään) kärsimysnäytelmä vaan (myös) iloinen, toiveikas tarina. Niinpä – kun sen seisomisen vain jaksaisi.

Elisa Kantola-Sorsa


Kiirastorstain Matteus Passio -konserttimme  on nostanut pääsiäisen yhdeksi vuoteni kohokohdista. Koko konserttia edeltävä pääsiäisviikko on intensiivistä aikaa, täynnä iloa, odotusta ja keveyttä. Passio-musiikki soi taustalla kaiken aikaa – joko kotona levylautasella tai päässäni. Pääsiäisen jälkeen iskeekin sitten usein tunnetila, jota kutsun leikillisesti Matteus Passion jälkeiseksi masennukseksi.

Erityisen mieleenpainuva oli ensimmäinen Passioni vuonna 1994. Kun pääsiäisviikon orkesteriharjoituksissa kaikki ”palaset”,  eli kuoro, orkesteri ja solistit yhdistyivät taitavan kapellimestarin johdolla, tajusin että kyse ei ollut pelkästään suurenmoisesta musiikista, vaan myös näytelmästä, jossa syntyy intensiivinen tunnelma ja vuorovaikutus esiintyjien ja yleisön välille. Tunsin olevani etuoikeutettu ja nöyrän kiitollinen saadessani olla mukana.  Itse esityksessä tunnelma tiivistyi paikoitellen suorastaan pakahduttavaksi ja kyyneleeni virtasivat, etenkin rakastamani ”Erbarme dich” –alttoaarian aikana.

Säde Kaarne (2.S)


Kun tulin hyväksytyksi Suomen Lauluun, oli yhtä aikaa hämmentynyt ja haltioissani: olin siis siinä kuorossa, joka laulaa kiirastorstain perinteisen Matteus-passion. Pystyyköhän sen oppimaan?

Ensimmäinen kuorovuoteni olikin yhtä Bachia: syksyn taistelin Jouluoratorion ja kevään Matteus-passion kanssa. Samalla panin merkille, että termi ”Matteus” oli kuorossa laajentunut itse musiikkiteoksesta myös ajanlaskun yksiköksi: kaikki tuntuivat osaavan sanoa, montako Matteusta olivat laulaneet. Se tuntui hetken huvittavalta, kunnes tajusin ”Matteuksen” käytännöllisyyden: eihän kukaan enää muutaman vuoden kuluttua osaa sanoa, mikä oli vuosiluku silloin kun kuorossa aloitti. Sen sijaan on tosiaankin aika helppo muistaa, kuinka monta Matteusta on laulanut.

Hiljaiseen viikkoon päästyä olin kuin olinkin ehtinyt mitenkuten hahmottaa suuren osan kuoro-osuuksista; tosin ukkoskuorossa ja parissa muussakin nopeassa kohtauksessa pyrin lähinnä vain näyttämään vakuuttavalta ja kääntämään sivuja oikeassa tahdissa.

Kiirastorstai tuli, ja astelin vuokrafrakissani jännityksestä jähmeänä tenoririvistön jatkoksi kuoroportaille. Ja sitten se alkoi: passion ensimmäiset, hypnoottiset soinnut nousivat orkesterista ja kertomus Kristuksen kärsimyksestä Bachin suurenmoisena tulkintana alkoi. Kun loppukuoro melkein kolmen ja puolen tunnin kuluttua päättyi, oli frakkini hiestä märkä, ja oloni tyhjä ja tavattoman onnellinen. Olin saanut olla mukana Matteus-passiossa.

Timo Teräsvuori (2.T)


Lauloin ensimmäisen Matteukseni 1993. Perheellämme oli tapana lähteä isovanhempien luo Kuopioon pääsiäisen viettoon pitkäperjantaiaamuna, kun äiti oli Matteuksesta päässyt. Niin tuonakin keväänä. Perheessämme on kaksi poikaa, ja nuorempi oli tuolloin viiden vanha. Olimme ajaneet hyvän matkaa, jossain Varkauden tienoilla auton takapenkiltä kuului kirkkaalla pojan äänellä ”Sind Blitze, sind Donner in Volken verschwunden”. Nuorempi poika katsoi auton ikkunasta ohi kiitäviä maisemia ja lauloi nuotilleen ja sanasta sanaan koko I kuoron alton ukkoskuoro-osan. Paljon oli äiti jauhanut stemmaansa.

Sisäpiiritietoa

Ei ole sitä yhteisöä tai yhteenliittymää, missä ihmisillä ei olisi tapoja ja käytäntöjä, jotka ovat vain kyseisen yhteisön tiedossa. Raotan kuulijoille hieman ”salaisuuden verhoa” Suomen Laulun Matteus-käytännöistä. Minusta on hienoa ja huomaavaista, että ensimmäistä Matteustaan laulavat istutetaan harjoituksissa konkareiden väliin, näin oma stemma ympäröi noviisin ja hän oppii stemmansa helpommin. Se on huolenpitoa kaverista mitä kauneimmalla tavalla.

Valmistautuminen kolmetuntiseen esitykseen on verrattavissa urheilusuoritukseen. Pitkä rupeama vaatii huolellista tankkausta, ettei heikotus yllättäisi kesken esityksen. Ohjeena onkin, että jos laulajaa alkaa huimata, niin ei kun vain heti istahtaa kuorokorokkeelle; esteettisiä seikkoja ei kannata siinä vaiheessa ajatella. Jalat ovat tässä esityksessä äärimmäisen kovilla, seisominen ottaa voimille. Naislaulajia ohjeistetaan ottamaan mukaan kahdet kengät (vaihto väliajalla), ja allekirjoittanut ottaa sekä matalat että korkokengät; näin jalkaterät ja pohkeet saavat olla eri asennoissa, eivätkä jumitu. Loppukuoron ensi sävelten kaikuessa minulta unohtuu kaikki tuska ja rasitus, niin vapauttavaa tämä taivaallinen musiikki on.

Irja Arpiainen


Passiota puoli elämää

Suomen Lauluun liityin vuoden 1973 syksyllä, kun vuotta aiemmin oli saapunut Helsinkiin. Halusin jatkaa keskeytynyttä kuoroharrastustani ja Suomen Laulun perinteikäs kuoro tuntui hyvältä. Kuoron vahvimpiin perinteisiin kuuluva J. S. Bachin Matteus-passio tuli pian esille ja tiiviit harjoitukset aloitettiin heti 1974 alussa. Muistan kun ensimmäisen kerran avasi partituurin kuoron harjoituksissa, se oli jotenkin vahva tunteellinen hetki. Minä, amatöörilaulaja pääsen tekemään niin mahtavaa musiikkia. Usein vuoden ensimmäisessä Matteus-harjoituksessa on tullut jotenkin liikuttunut olo, saan julistaa Pääsiäisen sanomaa tämän teoksen kautta.

Harjoittelun tueksi siihen aikaan stemmoja harjoitettiin myös laulajien kodeissa, mikä noviisille oli erinomainen apu. Stemmojen harjoittelu olikin uusille laulajille tarpeen ja kun tukena oli jo aikaisemmin laulaneita, pääsi teoksen sisään helpommin. Sattui niin, että tuona keväänä teos esitettiin kolmesti: Tampereen tuomiokirkossa, Turun tuomiokirkossa ja lopuksi  SL:n ”kotikirkossa” Johanneksen kirkossa. Suurteos on sitten ollut osa elämääni 38 vuoden ajan. Partituurin esille ottaminen joka kevät on ollut herkkä hetki, on saanut olla osana Kristuksen kärsimystien kertomista.

Ensti Pohjolan  suvereenisti johtamat esitykset jäivät lähtemättömästi mieleen. Ensimmäisessä konsertissa tunnelataus oli voimakas ja taisi kädet ja polvetkin jännityksestä tutista. Siihen aikaan Johanneksen kirkon esitys tapahtui urku-lehteriltä. Sinne kummasti mahtui koko ensemble: Helsingin kaupunginorkesteri ja 70-80 laulajan kuoro. Urkurina Tauno Äikää ja johtajana kuoron oma johtaja Ensti Pohjola. Ahdasta oli ja jännitti niin, että sydän hakkasi. Teosta ei siihen aikaan vielä esitetty aivan kokonaan. Joitakin lyhyitä väliosia jäi pois.

Pari kohokohtaa haluan monien esitysten ja kapellimestarien joukosta ottaa esille. Vuoden 1979 passio esitettiin ensin Hilkka Norkamon suomennoksena ja sitten toukokuulla Finlandia-talossa saksankielisenä.  Tuossa konsertissa teoksen kaksoiskuorosijoittelu ja lavastus antoi konsertille juhlavat puitteet.  Brittiläisen maestron Sir Charles Farncomben johtama passio v. 1985 sai hienostuneen tulkinnan ja johti sittemmin kuoron vierailuun Lontooseen, jossa olimme osana Händelin Messias-oratorion suurkuoroa Royal Albert Hall´issa. Kapellimestari Arvid Janssons’ in jotamisesta muistan harvatempoisuuden. Erikoinen Matteus-Passio oli Pietarissa vuonna 1994, jonka johti oma kapellimestarimme Juhani Lamminmäki, mutta orkesteri ja solistit olivat venäläisiä. Esitys oli tiettävästi ainoa laatuaan entisessä Neuvostoliitossa.

Haluan vielä hallintoihmisenä mainita, että kun Helsingin kaupunginorkesterin kanssa tehty yhteistyö päättyi -80 luvun alussa, se merkitsi kuorolle kovaa taloudellista haastetta arvokkaan perinteen jatkamiseksi.

Jääköön tämä Matteus-passio (v. 2011) omalta osaltani Suomen Laulussa viimeiseksi, kiitollisena siitä, että olen saanut olla mukana tekemässä suomalaista kulttuurihistoriaa.

Asko Kuja-Aro
Suomen Laulun kunniapuheenjohtaja


Orkesterimuusikon näkökulma

Monelle Suomessa toimivalle barokkimuusikolle Johann Sebastian Bachin Matteus-passion esittäminen on jokavuotinen pääsiäisaikaan kuuluva tehtävä ja etuoikeus. Näin ollen kappale on useimmille soittajille hyvin tuttu. Tämä ei kuitenkaan millään muotoa vähennä musiikin tehoa, vaan päinvastoin teoksen musiikillisesta runsaudesta voi aina kuulla ja oivaltaa uusia asioita.

Viulistin roolissa soitan useissa barokin suurteoksissa lähes jokaisessa kappaleessa, mutta Matteus-passio laajoine evankelistan osuuksineen, kaksine orkestereineen ja puhallinsooloaarioineen antaa viulistillekin runsaasti aikaa myös seurata teoksen etenemistä, ja kuunnella kollegoiden musisointia. Oma keskittyminen täytyy kuitenkin pitää korkealla tasolla, sillä teoksessa on paljon vaativia ja herkkiä jaksoja.

Heti ensi tahdeista alkaen on selvää, että Bach on ladannut Matteus-passioon kaiken taitonsa säveltäjänä ja tekstin dramatisoijana. Hän reagoi hämmästyttävällä dynaamisuudella ja herkkyydellä Matteuksen evankeliumin pääsiäistapahtumien kuvaukseen ja tapahtumien merkitystä pohtiviin C.F.Henricin runollisiin teksteihin. Niinpä kahden orkesterin ja kuoron tekstuurit ovat hyvin vaihtelevia. Esimerkiksi 1.orkesterin viulisti kaksintaa välillä kuorostemmoja koraaleissa, soittaa itsenäisiä osuuksia kuorokohtauksissa, osallistuu aarioiden upeisiin soitinosuuksiin ja on mukana luomassa jousisoinnin ”sädekehää” Jeesuksen resitatiiveissa.

Tietoisuus teoksen laajuudesta, painokkuudesta ja musiikillisesta arvosta tuo jokaiseen Matteus-passion esitykseen oman tunnelmansa. Kyse on myös tavallista suuremman barokkimuusikkokollegion kokoontumisesta yhden ohjelmiston kulmakiven äärelle. Mukana on  paitsi kaksinkertainen jousiorkesteri myös gambasolisti ja lukuisa joukko puhaltimia, joilla on teoksessa fantastisia soolo-osuuksia.

Jo perinteeksi muodostuneet esitykset yhteistyössä Suomen laulun kanssa ovat tärkeä osa Suomalaisen barokkiorkesterin toimintaa ja antavat yhä uusille barokkimusiikkiin erikoistuneille muusikoille mahdollisuuden esittää suurenmoista musiikkia poikkeuksellisen suurelle kuulijajoukolle.

Antto Vanhala,
1.orkesterin 1.viulu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s