1 kommentti

J. S. Bach

Johann Sebastian Bach syntyi 1685 Eisenachissa Saksassa. Laulun, viulunsoiton ja musiikin teorian alkeet hän oppi isältään, kaupunginmuusikko Johann Ambrosius Bachilta, jonka mainittiin kaupungin kronikassa 1672 tuottavan musiikkia niin laulaen kuin soittaen urkuja, viulua, trumpettia ja sotilasrumpua ”mihin ei yksikään aikaisempi muusikko ole kaupungissa kyennyt”.  Isä opetti kotona poikiaan ja kahta orpoa sukulaispoikaa korjaamaan ja huoltamaan soittimia, kopioimaan nuotteja ja antoi heidän ottaa osaa harjoituksiin ja esityksiin pienestä pitäen.  Urkuja Johann Sebastian oppi soittamaan isänsä serkun, kaupunginurkuri Johann Cristophin (1642-1703) ja myöhemmin vanhemman veljensä Johann Christophin (1671-1721) opastuksella.

Jäätyään orvoksi yhdeksänvuotiaana muutti Johann Sebastian veljensä Johann Cristophin luo.  Tämä oli vastikään mennyt naimisiin ja oli näin ollen haluton elättämään nuorta veljeään. Veljesten väleistä kertoo tarina, jota Johann Sebastian myöhemmin kertoi omille lapsilleen. Johann Christophilla oli nuottikokoelma, jota hän kieltäytyi näyttämästä veljelleen tämän toistuvista pyynnöistä huolimatta. Lopulta Johann Sebastian ryhtyi kopioimaan nuotteja itselleen salassa hiipien nuottikaapille öisin ja kopioiden kokoelman kuunvalossa kuuden kuukauden kuluessa. Kopion vihdoin valmistuttua Johann Sebastian harjoitteli sen kappaleita salassa, mutta eräänä päivänä veli palasi kotiin odottamatta, tunnisti kuulemansa kappaleen ja takavarikoi heti nuotit.  Johann Sebastian sai ne takaisin vasta veljen kuoltua.

Johann Sebastian menestyi koulussa poikkeuksellisen hyvin, mutta siitä huolimatta hän menetti vapaaoppilasoikeutensa viidentenä kouluvuotenaan ja oli pakotettu etsimään uuden opiskelupaikan. Vuosina 1700-1702 hän jatkoi opintojaan Lüneburgin Mikaelinkoulussa, missä ollessaan hän ansaitsi elantonsa viulistina, cembalistina ja laulamalla kuuluisassa Mettenchorin poikakuorossa. Tänä aikana hän tutustui erityisesti ranskalaiseen sävellystyyliin. Näihin aikoihin hän myöskin kävi kuuntelemassa Buxtehudea Lyypekissä ja Adam Reinkenia Hampurissa.

1500-luvulta aina 1800-luvun alkupuolelle Bachin (Baachin) suku tuotti muusikoita kaikille elämänaloille, kansanmuusikoista urkureihin, hovimuusikoista kanttoreihin, kapellimestareista säveltäjiin.  Ammattikuntalaitoksen hallitsemassa yhteiskunnassa oli tavallista, että avioliitotkin solmittiin saman ammattikunnan piiristä. Thüringenissä oli neljä muusikkosukua, Wilke, Lämmerhirt, Hoffman ja Bach, joiden väliset avioliitot olivat pikemminkin normi kuin poikkeus.  Samanlainen yhteiskunnallinen asema, itsenäinen työ ja yhteiset kiinnostuksen kohteet tekivät perheistä kiinteitä. Muusikon ammatti opittiin kotona isiltä, sediltä, veljiltä ja serkuilta, joskus myös kaukaisemmilta sukulaisilta. Johann Sebastian opetti poikiensa lisäksi ainakin kuutta sukulaistaan. Sen sijaan opiskelu sukupiirin ulkopuolella oli erittäin harvinaista, 60:stä tunnetusta suvun ammattimuusikosta vain kahden, Johann Nicolauksen (1669-1753) ja Johann Christianin (1735-1782) tiedetään opiskelleen Italiassa. Johann Cristoph Bach opiskeli vanhan perhetuttavan Johann Pachebelin johdolla Erfurtissa.

Bachin suku oli myös erittäin tietoinen asemastaan musiikillisen tradition kantajana. He järjestivät vuosittain sukukokouksen, jossa laulettiin ja soitettiin yhdessä. Johann Sebastian Bach alkoi systemaattisesti tutkia sukuaan ja keräsi laajan kokoelman tärkeimpiä varhaisten sukulaisten sävellyksiä nimellä Alt-Bachisches Archiv. Se katosi toisessa maailmansodassa.  Suvun varhaisista muusikoista mainittakoon viulisti ja hovinarri Johann tai Hans Bach (n. 1555-1615) Stuttgartista.

Lähes kaikki suvun jäsenet olivat ensisijaisesti instrumentalisteja, mutta vaikka lähes kaikkia tunnettuja soittimia tiedetään suvun piirissä harrastetun ja useimmat oppivat soittamaan monia eri instrumentteja, kosketinsoittajia oli suvussa eniten. Useat suvun jäsenet myös rakensivat soittimia. Säveltämistä harjoittivat lähinnä urkurit, joiden työnkuvaan se kuului. 1600-luvulle tultaessa Thüringenin alueella Bachin suku piti hallussaan useita merkittävimpiä muusikon virkoja ja yhden Bachin kuollessa viran peri toinen suvun jäsen. Johann Sebastianin viran Mühlhausenissa peri hänen serkkunsa Johann Ernst (1683-1739) ja Johann Christophin (1671-1721) virka periytyi hänen poikansa jälkeen vielä pojanpoika Tobias Friedrichille (1723-1805). Ammattikuntalaitoksen murentuessa viran periytyminen ei enää ollut yhtä itsestäänselvää, Carl Philipp Emanuel Bachkaan ei saanut isänsä virkaa Tuomaskirkon kanttorina 1750.

Nyt keskiluokkaan nousseen suvun nuoremmalla polvella alkoi kuitenkin olla muitakin mahdollisuuksia. 1700-luvun puolivälin jälkeen useimmat suvun nuoret opiskelivat yliopistossa ja löysivät musiikin tilalle muita kiinnostuksen kohteita. Useat suvun jäsenet kiinnostuivat maalaustaiteesta, Johann Ludwig Bachin  (1670-1731) jälkeläiset olivat hovimaalareita ja Carl Philipp Emanuelin poika Johann Sebastian (1748-78) oli kunnioitettu maisemamaalari.

Niinpä 1843, kun Mendelssohnin lahjoittama Bachin muistomerkki Leipzigissä Tuomaskirkon edessä paljastettiin, yli 250:n vuoden ja kuuden sukupolven ajan vaikuttaneen muusikkosuvun ainoana edustajana paikalla oli säveltäjän pojanpoika Wilhelm Friedrich Ernst (1759-1845).

Vuonna 1702 Bach aloitti uransa ammattimuusikkona, kun hän vain 17-vuotiaana haki ja sai viran pienen Ohrdufin kylän urkurina.  Hän oli jo noihin aikoihin säveltänyt laajan repertuaarin urkuteoksia, jotka esittelivät hänen taitoaan soittajana. Virka annettiin kuitenkin paikallisen herttuan hoviorkesterin johtajan oppilaalle ja Bach joutui jatkamaan työnhakua. 1703 hän sai viran Weimarin hovissa, mistä hän samana vuonna siirtyi Arnstadin Neuenkirchen urkuriksi. 1707 hän otti vastaan viran Mühlhausenin Blasiuskirchenissä, mistä hän 1708 jatkoi Weimarin herttua Wilhelm Ernstin hoviin urkuriksi ja kamarimuusikoksi luovuttaen entisen virkansa pikkuserkulleen Johann Friedrich Bachille. Weimarissa hän sävelsi varsinkin urku-, klaveeri- ja kamarimusiikkia sekä tutustui italialaiseen sävellystyyliin, erityisesti Vivaldiin.  Hän kiinnostui myös opettamisesta. Työtehtäviensä osana hän alkoi korjata ja virittää cembaloita, mikä herätti hänen kiinnostuksensa viritysjärjestelmiin. Vuosina 1717-1723 hän työskenteli Köthenin hovissa tunnetun musiikinystävän, ruhtinas Leopoldin kapellimestarina, säveltäen mm. Brandenburgilaiset konsertot ja Wohltempiertes Klavierin. Näinä vuosina Bach tuli tunnetuksi urkuvirtuoosina ja säveltäjänä, mutta herätti myös pahennusta tottelemattomuudellaan, lomien ylityksillään ja itsepintaisuudellaan.

1723 Bach sai Leipzigin kaupungin musiikinjohtajan ja kanttorin viran Tuomaskoulussa. Tämä oli yksi arvostetuimmista musiikin viroista saksalaisella kielialueella. Siihen kuului opetustyön lisäksi kirkkomusiikin säveltäminen. Jumalanpalveluksia ja kirkollisia juhlapäiviä varten Bach sävelsi yli 200 kantaattia.  Uuden teoksen tuottaminen viikoittain oli mahdollista käyttämällä aikaisempia sävellyksiä uudelleen sellaisenaan tai hieman muokattuina sekä käyttämällä koraaleja teosten osana. Täällä hänelle tarjoutui tilaisuus myös hyvin suurimittaisten teosten, kuten passioiden, säveltämiseen. Suuren työmäärän vuoksi hän luopui kantaattien säveltämisestä vuonna 1729 ja keskittyi tämän jälkeen itsenäiseen sävellystyöhön.

Viimeisinä vuosinaan Bach kärsi harmaakaihista, mikä teki työskentelystä hyvin vaikeaa. Englantilainen John Taylor suoritti hänelle silmäleikkauksen vuodenvaihteessa 1749-1750. Taylor muisteli matkaansa, jonka aikana hän oli nähnyt ”suuren joukon merkillisiä eläimiä kuten dromedaareja ja kameleja” ja antanut Leipzigissä ”silmien valon takaisin eräälle juhlitulle muusikolle”, mutta leikkauksen jälkeen Bachin näkö ja terveys heikkenivät nopeasti. Hän kuoli 28.8.1750.

Bach oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäisen vaimonsa, serkkunsa Maria Barbara Bachin kanssa hänellä oli seitsemän lasta, joiden joukossa Wilhelm Friedemann (1710-1784) ja Carl Philipp Emanuel (1714-1788). Hänen toisesta avioliitostaan weissenfelsiläisen hovitrumpetistin tyttären Anna Magdalena Wülkenin kanssa syntyi kolmetoista lasta, heidän joukossaan Johann Christoph Friedrich (1732-1795) ja Johann Christian (1735-1782). Nuorin tytär syntyi vain kahdeksan vuotta ennen Bachin kuolemaa.

Omana aikanaan Bach sai arvostusta lähinnä mestarillisena urkurina. Hänen sävellystyyliään pidettiin monimutkaisena ja vanhanaikaisena ja koska hän sävelsi paljon ainoastaan itselleen ja oppilailleen, hänen sävellyksensä levisivät vain pieneen piiriin. Hänen tuotantonsa on kuitenkin erittäin laaja, yli 1000 sävellystä, messuja, oratorioita, passioita, kantaatteja, konserttoja eri soittimille, teoksia yksittäisille soittimille, urkumusiikkia ja runsaasti kamarimusiikkia. Tuon ajan musiikinlajeista ooppera on ainoa, jota Bachin tuotannossa ei ole. Bach sävelsi kaikkiaan viisi passiota, joista vain Matteus-passio (1727 tai 1729, BWV 244) ja Johannes-passio (1722-23, BWV 245) ovat säilyneet kokonaisina.  Lisäksi Markus-passiosta on säilynyt katkelmia. Muista suurimuotoisista teoksista on mainittava h-mollimessu (1724, BWV 232) ja Jouluoratorio (1734, BWV 248).

(Irja Kajander-Vierkens)

Mainokset

One comment on “J. S. Bach

  1. Risto Nordell kävi taannoin taistoon yleistä, lähinnä brittiläisen kirjallisuuden levittämää harhakäsitystä vastaan, että Bach olisi ollut varsinainen tuomaskanttori, kunhan oli koulun kuoronjohtaja ja musiikin opettaja. Tiedä sitten mikä on totuus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s